Kävin seuraamassa yhden paneelikeskustelun ReGeneration Week 2024 -tapahtumassa, jossa olin mukana fasilitoimassa Climate Fresk -työpajaa. Suunnittelin, että olisin osallistunut useampaakin sessioon, mutta käytännössä tiimin kanssa valmistautumiseen, omiin valmisteluihin ja panikointiin sekä ihan vaan lepäämiseen meni yllättävän paljon aikaa.

Session otsikko oli Why does activism work? eli Miksi aktivismi toimii? Panelistit olivat Malin Lindahl (Återställ Våtmarker), Jesper Stattin (Natur og Ungdom) ja Halina Jagielska (Wschod) Ruotsista, Norjasta ja Puolasta. Malin haluaa suojella soita ja lopettaa turpeen käytön, Jesper haluaa lopettaa öljyn ja maakaasun käytön ja Halina taistelee ilmastonmuutosta vastaan, mutta myös naisten aborttioikeuden puolesta Puolassa. Puhujilla oli ehkä vähän eri tulokulma syihin aktivoitua: moraalinen vastuu, maan hallinnollinen tilanne, tai että se vaan tuntuu oikealta. Kaikkia puhujia kuitenkin yhdisti tunne siitä, että on pakko toimia. Kukaan muu ei tule puolustamaan minun oikeuksiani, minun on puolustauduttava itse.

Panelistien mukaan vastaus tuohon pääkysymykseen, miksi aktivismi yleensä ottaen toimii, on oikeastaan sama kuin mihin tahansa isoon tavoitteeseen pääsemiseen: kun tavoitteen paloittelee pieniin osatavoitteisiin, on ne helpompi saavuttaa ja tappion hetkillä edellisistä onnistumisista saa aina voimaa. Jokainen aktivisti joutuu kokemaan epäonnistumista, se kuuluu asiaan. Lisäksi panelisteilla on sisäinen motivaatio ja palo puolustaa aatettaan. On kyse myös asenteesta: parempi taistella ja hävitä, kuin luovuttaa taistelutta.

Kampanjan yksityiskohtia voi myös viilata vetoavammiksi ja vaikuttavammiksi. On eri asia sanoa ”synkkä ei öljylle”, kuin kampanjoida ”for oil free future” (öljyttömyyden puolesta). Kun kertomuksesta tekee positiivisen, se uppoaa yleisöön paremmin. Lisäksi on tärkeää kampanjoida paikallisesti niillä paikkakunnilla, joita epäkohdat erityisesti koskevat. Esimerkiksi Norjassa haluttiin alkaa porata öljyä tärkeillä kalastusalueilla, jolloin Natur og Ungdom aloitti kampanjoinnin kylissä, joiden toimeentulo riippui kalastuksesta – paikalliset oli helppo saada mukaan, koska öljynporaus olisi tuhonnut kyläläisten tulonlähteen. Mutta tässäkin tilanteessa jokainen kylä piti voittaa kampanjan puolelle erikseen, eli edetä pieni pala kerrallaan.

Kampanjointi on tunteiden kannalta rankkaa hommaa. Usein asioiden puolesta taisteleminen voi vaikuttaa muun väestön mielestä tahalliselta haitan aiheuttamiselta tai rettelöinniltä. Aktivistin täytyy kehittää paksu nahka ja käsitellä sekin, ettei ole joka joukossa haluttua seuraa. Kosteikkojen suojeluun erikoistunut Återställ Våtmarker kuului jossain vaiheessa Ruotsin vihatuimpien järjestöjen joukkoon – mutta tässä piilee jutun juoni – se on samalla yksi menestyksekkäimpiä soiden suojelun ja ennallistamisen saralla.

Tunteista puhuttaessa Jesper Stattin toi esille jakamisen tärkeyden. Ison kampanjan jälkeen kouluun tai töihin ja muuhun tavanomaisen pariin palaaminen voi olla tukahduttavaa ja masentavaa. Sen takia kampanja kannattaa puhua läpi ennen paluuta arkeen. Halina Jagielska myös kehotti pitämään välillä taukoja ja pyytämään tarvittaessa apua. Aika hyviä neuvoja ihan mihin tahansa työhön. Fridays for Futuren toiminta on tällä hetkellä Puolassa olematonta. Liikkeen keskushahmot polttivat itsensä loppuun aatteen tähden, koska eivät pystyneet jakamaan vastuuta ja tietoa tai kertomaan omasta tilanteestaan muille järjestön jäsenille.

Kun ajattelen aktivisteja, ajattelen nimenomaan fyysistä kampanjointia, kuten mielenosoituksia, tai jotain radikaalimpaa, kuten työkoneisiin kahliutumista tai öljynporauslautoille murtautumista. Mutta panelistit toivat esiin, ettei aktivismin tarvitse olla agitoimista tai barrikadeille nousemista. Jokainen voi toteuttaa sitä omista lähtökohdistaan ja tehdä sitä, missä on hyvä. Joku osaa hoitaa järjestön kirjanpidon, joku on hyvä järjestämään tapahtumia, joku on taitava kirjoittaja… Omia kasvojaan ei ole pakko laittaa peliin, muitakin mahdollisuuksia on.

Keskustelun kuluessa kuulin tarinoita isoista sisäisistä ristiriidoista. Toisaalta puhuja tunsi syvää häpeää: miten selitän lapsilleni, jos saan syytteen vakavasta luvattomasta tunkeutumisesta jollekin alueelle ja joudun vankilaan kolmeksi vuodeksi. Toisaalta tarve ja sisäinen pakko tehdä asioille jotakin olivat niin isoja, että ne ylittivät häpeän tunteet. Nuori yleisö ympärilläni nyökkäili ja kannusti. Itse tunsin itseni teeskentelijäksi. Olisinko itse valmis näin radikaaleihin toimiin? Oliko minulla edes oikeutta istua tässä salissa, kun oikeuskanteen nostaminen isoa yritystä vastaan tuntuu enemmänkin järkyttävältä kuin voimaannuttavalta? Toisaalta, miten minua ympäröivä yhteisö suhtautuu yleensä ottaen siihen, että osallistun tällaiseen suorastaan kansalaistottelemattomuuten kannustavaan toimintaan? Voiko se olla jopa mainehaitta uran kannalta? Eräs opiskelukaverini sanoi välttävänsä mainitsemasta ansioluettelossa työskennelleensä Suomen Luonnonsuojeluliitossa, koska jotkut työnantajat voisivat kokea sen toiminnan liian radikaaliksi.

Toisaalta ärsyttää hirveästi, että välillä keskustellessani aktivismista vastapuoli yrittää väittää diplomatian olevan keino tehdä muutoksia. Panelistit mainitsivat mm. suffragetit, vihatun naisasialiikkeen 1900-luvun alun Iso-Britanniassa He saavuttivat lopulta radikaalein keinoin äänioikeuden naisille. Tai Martin Luther Kingin, ihmisoikeustaistelijan, jota pidettiin aikanaan terroristina. Hänelle myönnettiin kuitenkin Nobelin rauhanpalkinto 1964. Nyt pidämme naisten äänioikeutta Suomessa itsestäänselvyytenä, mutta tämä ei ole arkipäivää vieläkään kaikkialla maailmassa. Epäkohtien muuttaminen maailmassa vaatii hirveästi töitä – ja ilmeisesti myös annoksen kansalaistottelemattomuutta.

Ei mikään muutu, jos ei kukaan suutu.

Climate Fresk -fasilitointi ei ole kovin radikaalia, vaan suuren yleisön perehdyttämistä ilmastonmuutoksen saloihin. Blogin kirjoittaminenkaan ei ole kovin radikaalia, yritän yleensä pitää kirjoitelmani melko keveinä ja välttää kaikenlaista saarnaamista. Arjen asiat, kuten veden ja sähkön säästäminen ja jätteiden lajittelu ovat nekin aika peruskauraa. Ihan kiva tuntea itse tekevänsä jotain, mutta asiat joita jo toteutan elämässäni edistävät ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa liian hitaasti. Ehkä minun täytyy ensin saavuttaa jonkinlainen sisäinen rauha ja tasapaino sen välillä, millaisiin toimiin olen valmis ja mikä riittää.