Tunnistatko kasvilajeja? Olen postannut Instagram-tililleni paljon vanhoja kasvikuvia tänä kesänä. Tein jo kymmenisen vuotta sitten digitaalisen herbaarion, eli kasvikokoelman, jossa käytin valokuvia näytteinä. Kuvat ja tiedot ovat edelleen ihan käyttökelpoisia, joten miksipä ei Instaan. Kuvien ottaminen on ihan kiva tapa tehdä herbaario – eräs kaverini kertoi, että ala-asteella hänen kasvit muuttuivat homeisiksi mytyiksi sanomalehtien välissä niitä prässätessä. Kasvien prässäilykin on hauskaa, silloin muistiinpanojen merkitys tulee vielä enemmän esiin. Usein kuivatuista prässätyistä kasveista muodostuu kuivia mustia kökköjä, joista ei jälkikäteen välttämättä ihan pysty erottamaan lajia tarkasti. Toki useimmiten näytteet prässäytyvät ihan kauniisti. Muistiinpanot ovat tärkeitä myös siksi, että viralliseen herbaarioon täytyy sisällyttää myös sijaintitiedot, paikan kuvaus ja minkä muun kasvien kanssa kyseinen näyte esiintyi kasvupaikalla. Lisätietoa etiketoinnista saa ainakin Retkeilykasviosta.

Opiskelin yliopistolla vielä 2010-luvulla kasvien tunnistusta juuri sellaisista mustista kuivista mytyistä, mutta myöhemmin toki myös kuvista. Alunperin mun kasvi-innostus on peräisin mun äidiltä, jolla oli lapsena eräänlainen jokakeväinen perinnekierros hänen kotipaikalla ja sen ympäristössä. Kasvit kukkivat eri aikoina, joten vuoden kulkua voi seurata kukinnan perusteella. Kevät alkoi etsimällä kangasvuokkoja läheisestä metsästä ja siitä edettiin juhannusruusuihin ja maariankämmeköihin. Vietin lapsuuden kesiä mun isän kotipaikalla, joka on pieni maalaispihapiirin, puutarhan ja ulkorakennusten ympäröimä mökki. Juhannuksena kerättiin kukkakimput navetan takaiselta niityltä. Sieltä sai metsämansikoita (Fragaria vesca), joiden kukatkin on syötäviä. Niillä usein koristeltiin juhannusbooli ja kakku.

Kasvien tunnistamisesta tulee hyvä mieli. Se on tyydyttävää. Samalla tosin usein törmää omiin rajoihinsa – kaikkea ei pysty tunnistamaan tai muistamaan, vaikka kuinka haluaisi. Usein tunnistaminen on parhaimmillaan arvailua, kaikkea ei voi ihan varmaksi sanoa ja joitain kasveja, kuten voikukkia (Taraxacum spp.) on hyvin vaikea edes tunnistaa pikkulajilleen. Wikipedia listaa noin 60 voikukkalajia, joilla kaikilla ei ole edes suomenkielistä nimeä. Yleensä kannattaa lähteä liikkeelle lehdistä. Tunnistusoppaita voi lukea miten paljon tahansa, mutta yleensä parhaat tunnistusvinkit kuulee kokeneemmilta kasvintunnistajilta. Löysin ainakin talventörröttäjien tunnistuskurssin, jos kurssittelu kiinnostaa. Pikaisella googletuksella löytyy lisää.

Mutta kasvien tunnistamisella on myös laajempi merkitys. On helppo kuitata tienvarren kasvit vain jonain kasveina tai vihreänä massana. Kun tunnistat vaikka viisikin kasvia, ne tulevat näkyvämmiksi ja tärkeämmiksi ja meidän omien lajien suojeleminen tulee merkityksellisemmäksi. Tunnistamalla kasveja voit myös oppia mitkä ovat mahdollisesti myrkyllisiä, opit kasvien kasvupaikkavaatimuksista ja voit tehdä hyviä päätöksiä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi omalla pihallakin. On ollut trendikästä jo monta vuotta tukea pölyttäjiä antamalla apiloiden ja niittyhumaloiden rehottaa nurmella. Ovathan perhoset kauniitakin ja hunaja on hyvää. Luonto tarjoaa uskomattomia ekosysteemipalveluita meille, mutta me otetaan ne yleensä itsestäänselvyytenä. Siitäkin syystä voisi ne viisi kasvia opetella tunnistamaan ja arvostamaan. Suomen luonto on ylpeyden aihe ja matkailuvaltti, sen suojeleminen on järkevää.

Suomessa on myös vieraslajiongelma. Komealupiinit, jättipalsamit, jättiputket ja kurtturuusut valtaavat tilaa meidän omilta lajeilta. Kurtturuusu tarttuu herkästi merenrantaniittyihin ja valtaa alaa monilta jo uhanalaisilta lajeilta. Mulle lajit eivät ole kovin tuttuja, siinä olisi opintosarkaa. Lupiinit puolestaan valtaavat alaa tienvarsilta ja niityiltä. Suomessa harjoitetaan hallitun hoitamattomuuden periaatetta mm. tienvarsilla, mutta muillakin alueilla. Tarkoitus on antaa tiettyjen ihmisen rakentamien viheralueiden rehottaa vapaasti. Näin pystytään tarjoamaan meidän kotoperäisille lajeille kasvupaikkoja. Tienvarsi ajetaan vasta loppukesästä, jotta lajit ehtivät tehdä siemenet maaperän siemenpankkiin. Suomen ketolajit tarvitsevat kuitenkin vähäravinteisen maaperän. Lupiini pystyy eristämään juurinystyröidensä bakteerien avulla ilmasta typpeä, joka rehevöittää kasvupaikkaa ja antaa kasville huomattavan kilpailuedun. Samalla kasvupaikka muuttuu, eikä ole enää ketokasveille ihanteellinen kasvuympäristö.

Ps. #1 Jos haluat tehdä jotain tälle vieraslajiongelmalle, lataa puhelimeen CrowdSorsa-sovellus. Sitä kautta voit osallistua vieraslajien torjuntaan ja ansaita samalla vähän rahaa.

Ps. #2 Taisin luvata lisää tiskiaiheesta, mutta haukkasin liian ison palan. Sitä ei lopulta voi pestä määräänsä enempää. Hiukan mietin myös naapureiden värväämistä tähän projektiin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että käytän tähän mieluummin vähän enemmän aikaa ja teen rauhassa. Ensi viikolla lisää turvallista tiskin pesua!

Psst… Jos haluat 10 % alennuksen Mother’s Earth -tuotteista, klikkaa Kestomuijan linkkiä! Sieltä löytyy myös ympäristöystävällisiä muovinkäyttöä vähentäviä pyykinpesuaineita.